|
|
|
|
Belarus-gruppa Finljandija ry. on 2.7.2007 perustettu Belarus-traktoreiden merkkikerho, sekä
myös muiden entisen Neuvostoliiton alueen maatalouskoneita harrastavien yhdistys.
Sääntöjen 2§:n mukaan:
"Yhdistyksen tarkoituksena on edistää etenkin Belarus- merkkisten traktoreiden sekä
muidenkin entisen Neuvostoliiton alueella valmistettujen traktoreiden ja työkoneiden
harrastusta. "
Vuoden 2009 alussa Belarus-gruppa Finljandijassa oli yli 100 jäsentä.
Tarve omasta merkkikerhosta Belarus-traktorille kyti pitkän aikaa, vuosituhannen alussa
väläytettiin jo kerhon nykyistä nimeä. Lopulta perustajajäsenet kohtasivat Agri-Kymin
järjestämällä tutustumismatkalla Belaruksen tehtaalle. Alkukesällä 2007 tehdyn reissun
jälkeen perustajajäsenistö alkoi tutustua byrokratian hoitamiseen ja perustamiskokous
pidettiin 2.7.2007.
Ensimmäiseen hallitukseen ja perustajajäseniin kuuluivat: Kyösti Moilanen (puheenjohtaja),
Jarkko Hallamaa (varapuheenjohtaja), Samuli Rintala, Juha Pennanen, Juuso Pennanen, Jouni Rantala
ja Raimo Meriläinen. Lisäksi mainittakoon ideoijana ja tukihenkilönä toiminut Kimmo Kotta, joka
edesautti paljon Belarus-gruppa Finljandijan syntymistä.
5.10.2007 Koneviestissä ilmestynyt juttu Belarus-kerhon perustamisesta. Kuvassa on osa perustajajäsenistä.
Muutamia päivämääriä toiminnan alkukaudelta:
2.7.2007 Perustamiskokous
24.7.2007 avattiin www.belkku.fi sivusto Internettiin. Nettisivut ja keskustelufoorumi jossa
voidaan kysyä ja antaa neuvoja päätettiin laittaa pystyyn ensimmäiseksi perustamistoimenpiteiden jälkeen.
26.- 29.07.2007 Belarus-gruppa Finljandijan ensiesiintyminen Farmari-näyttelyn perinnekoneosastolla.
Sorsasalon raviradalla Kuopiossa järjestetyssä näyttelyssä myytiin lippalakkeja ja tarinoitiin
Belarustraktoreiden äärellä.
12.09.2007 Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi Belarus-gruppa Finljandijan rekisteröidyksi yhdistykseksi.
01.12.2007 pidettiin kokous pankkitilin avaamiseksi. Kun tili aukesi pari päivää myöhemmin, voitiin aloittaa jäsenten ottaminen.
Belarus-kerho Farmari-näyttelyssä Kuopiossa 2007
6.-8.7.2008 Waltakunnalliset Weteraanikonepäivät, Oulainen
18.–20.7.2008 Kuhmon harrasteajoneuvo- ja rompepäivät
31.7-3.8.2008 Farmari-näyttely, Lahti
13.-14.9.2008 Rauta ja Petrooli, Hyvinkää
2.-3.5.2009 Classic Motor Show, Lahti
|
|